TIETOVIRTA

Älykästä kuljetusta: Sami Ahlqvist

sami-ahlqvist-2

Tampereen Atalassa perheensä kanssa asustava Sami Ahlqvist ei ole kuljetusalalla mikään eilisen teeren poika: Tyven leivissä ajettua vajaata 15 vuotta on edeltänyt toinen mokoma isän auton ratissa. Lue lisää

Mukavia kesähetkiä!

Kesäkuu on jo pitkällä ja juhannus aivan oven takana. Pian suomalaiset painelevat lämmittämään saunojaan ja sitomaan vihtoja (tai vastoja) siihen parhaimmillaan olevista koivuista. Tai tekevät jotakin tyystin muuta, mutta juhannuksen tunnelma on aivan omanlaisensa, oltiin sitten rantasaunassa tai festareilla.

Kuljetusalahan ei lomaile koskaan, sillä tavaran pitää liikkua kesälläkin. Toki me Tyvelläkin pääsemme kukin vuorollamme nauttimaan kesästä, mutta asiakkaan tarpeista tinkimättä. Uutta ja komeaa kuljetuskalustoakin on hankittu, jotta voisimme vastata joustavasti muuttuviin logistiikkatarpeisiin.

Toimitusvarmuudesta kertovassa artikkelissa puhuimme siitä, miten kuljetusala elää hetkessä ja mukautuu muuttuviin tilanteisiin. Ehkä siinä voisi olla hyvä malli myös kesänviettoon: katsoa mihin päivä kuljettaa, nauttia hetkestä eikä murehtia asioita, joihin ei voi juuri sillä hetkellä vaikuttaa. Näissä merkeissä Kuljetusliike Tyvi toivottaakin kaikille asiakkailleen ja muille tutuille oikein mukavia kesähetkiä!

Tyvi_Kesatervehdys_Blogikuva_700x450px_20160616

Älykästä kuljetusta: Pasi Louko

20160617_093145

Espoossa puolison ja aikuisen poikansa kanssa asuva Pasi Louko on ollut Tyvellä töissä vasta reilun vuoden, mutta kokemusta yrityksestä on tullut jo alihankkijana toimiessa vuodesta 2013. Lue lisää

Toimitusvarmuus: tarkka suunnittelu kohtaa luovan mielikuvituksen

Onko mahdollista saavuttaa täydellinen logistiikan toimitusvarmuus? Varmasti, mutta kuljetusten hintoja ei silloin suostuisi maksamaan kukaan. Käytännön toimiva kompromissi on köydenvetoa asiakkaan tarpeiden, kustannustehokkuuden ja käytännön yllätysten välillä.

Teoriassa kaikki näyttää täydelliseltä. Kuljetukset on mietitty etukäteen, samoin kuljettajien työvuorot. Täydet lastit mennen tuleen takaavat kaluston tehokkaan käytön ja reaaliaikainen seuranta kertoo, missä jokainen rekka kiitää. Mikä voisi mennä pieleen?

Lue lisää

Kari Tolonen Tyvi Oy:n tuotanto-, laatu- ja työsuojelupäälliköksi

Kari TolonenLogistiikkainsinööri (eMBA) Kari Tolonen on nimitetty 01.01.2015 alkaen Tyvi Oy:n tuotanto-, laatu- ja työsuojelupäälliköksi. Hänellä on tuotantopäällikkönä budjettivastuu kuljetustuotannosta ja huoltokorjaamosta (kuljetuskaluston huollot ja korjaukset, varaosa- ja rengashankinnat sekä kaluston yleiskunto), laatupäällikkönä asiakastyytyväisyydestä sekä työsuojelupäällikkönä työturvallisuudesta. Kari Tolonen vastaa avainasiakkaiden operatiivisen tason asiakassuhteista (tuotanto), kuljetustuotannon resurssien riittävyydestä asiakaslupausten täyttämiseksi ja henkilöstön työtyytyväisyydestä.

Lue lisää

Tyven vuosi taustapeilissä

tyvi_joulutervehdys_2015_kuva

tyvi_joulutervehdys_2015_kuva

Vuosi 2015 alkaa olla lopuillaan, ja kohta Joulupukki saa ratkoa jouluaaton logistiikkahaasteita miljardien lahjojen jakelussa. Kun me Tyvellä katsomme taustapeiliin, näemme rikkaan ja paljon opettaneen vuoden. Lue lisää

Studebakerin tarina

Studebaker

Mobilian Autoglym Galleryssä voi ihailla Kuljetusliike Tyven omistamaa kuorma-autoklassikkoa: komeasti entisöityä vuosimallin 1946 Studebakeria. Tyvelle auto on tullut vasta äskettäin, mutta annoimme auton entisöineen Aarne Sjögrenin kertoa auton tarinan.

Lue lisää