Valkeakoski sijaitsee parhaalla paikalla
Valkeakoski sijaitsee sykkeisimmässä Suomessa. Mahdollisuutemme menestyä ja onnistua kaupunkina ovat hyvät. Tampere kasvaa ja kasvu heijastuu jo Valkeakoskellekin saakka. Nyt jos koskaan tarvitaan rohkeutta keskittyä hyödyntämään kasvu.
Palveluelinkeinot kunniaan
Valkeakoski tunnetaan savupiippukaupunkina, kaupunkina jonka menestys on nojannut vahvaan teollisuuteen. Ja niin olikin vuosia. Palveluelinkeinot eivät ole menestyneet, eikä niille aina ole annettu mahdollisuuttakaan menestyä.
Tämän vuoden (2008) syksynä UPM-Kymmene ilmoitti voimakkaista supistuksista ja mm. Valkeakoskella sijaitsevan Tervasaaren sellutehtaan lopettamisesta. 150 työpaikkaa on loppumassa ja monessa perheessä mietitään vakavasti tulevaisuutta. Vaarana on, että lähivuosina paperin valmistus loppuu kokonaan Valkeakoskelta.
Keskustan liikekeskus työllistäisi 100 henkeä, Vanhankylän pelloille suunnitellut kauppa ja liikenneasema vähintään 70. Menestyäksemme meidän on kyettävä lisäämään oleellisesti palveluelinkeinojen työpaikkoja.
Suuntana Lempäälä - Tampere
Valkeakoski on vuosia rakentanut yhteistyötä naapurikuntiensa kanssa Etelä-Pirkanmaalla. Yhteistyössä on syntynyt paljon hyvää, mutta kaikkein suurimmat hyödyt on jo saavutettu, eikä lisäarvoa synny muuta kuin kuntaliitoksilla. Tästä syystä Etelä-Pirkanmaan kuntien on mietittävä uudelleen tulevaisuuttaan ja painopistealueitaan. Niin myös Valkeakosken, jonka on keskitettävä kaikki toimintatarmonsa Lempäälän ja Tampereen suuntaan. Sieltä löytyvät uudet tuulet ja kehittymisen edyllytykset.
Hoiva ja hoitopaveluiden laatu ja saatavuus turvattava
Valkeakosken terveys- ja vanhuspalveluiden laatua ja saatavuutta on arvostettu - ja syystäkin. Me poliitikot olemme liian helposti antaneet periksi, emmekä ole osanneet vaatia parempaa. Milloin on ollut Statesin tutkimusta, jota on odotettu kuin kuuta nousevaksi taivaalle ja milloin Lääninhallituksen suosituksia henkilöstön oikeasta tasosta. Mitkään näistä eivät ole ainakaan vielä tuoneet suoria vastauksia suurimpaan ongelmaamme: Valkeakoskelaisten on saatava hoivaa ja hoitoa nopeasti ja laadukkasti. Pois selitykset ja asiat kuntoon.
Meillä on mittareita, mutta seurataanko niitä? Ja jos seurataan, tartutaanko poikeamiin? Ja jos tartutaan, niin tapahtuuko muutos? Julkisella sektorilla ei ole totuttu johtamaan tavoitteellisti, mikä johtaa monasti paikallaan polkemiseen.
Valkeakoskella on ongelmana ajoittain mm. lääkäriin vastaanottoaikojen saaminen kohtuullisessa ajassa. Tämä johtuu ajoittaisesta lääkäripulasta, joka taas johtuu siitä, että lääkärit ovat lomalla, koulutuksessa sairaana tai muuten poissa vahvuudesta. Kun kysyin asiaa, niin minulle kerrottiin, että lääkäriin pääsylle ei ole muuta mittaria kuin hoitotakuun kolme (3) kuukautta. Tiedän, että lääkäriin pääsee keskimäärin hieman yli kaksi (2) viikossa, mutta tämä on keskiarvo ja ajoittain lääkärin pääseminen on erittäin vaikeaa. Kun mittaria ei ole asetettu, on mielestäni kyse mielivallasta. Siis - mittari kuntoon, seuranta päälle ja jos mittarin tavoitteita ei saavuteta, niin vastuuliset rippiin. Ja vastuullisina voivat olla myös poliitikot, jotka eivät myönnä riittävästi määrärahoja palvelun tuottamiseksi.
Osaamista johtamiseen
Mielestäni Valkeakoskella on ollut ja on johtamisongelma. Kaupungin ammattijohto ei ole ottanut tulevaisuutta riittävän jämäkästi hallintaansa. Me poliitikotkaan emme ole kyenneet ottamaan poliittista johtamista käsiimme. Tästä syystä Valkeakoski-laiva ajelehtii ilman peräsintä ja kapteenia. Ainakin siltä usein tuntuu.
Poliittinen kulttuurikaan ei ansaitse kiitosta. Valkeakoskea on perinteisesti johdettu demarienemmistöllä, joka on kutsunut kumppanikseen milloin ketäkin ja pääsääntöisesti säilyttääkseen asemansa vallan kahvassa. Tämä toimintamalli on tullut tiensä päähän ja meidän politiikkojen on omaksuttava uusi poliittinen kulttuuri, joka perustuu tavoitteelliseen johtamiseen ja parhaiden kykyjen käyttöön.
Kokoomus on useita vuosia vaatinut strategiaan perustuvaa johtamista ja johtamisjästelmien uusimista. Olemme nähneet selkeästi ajautuvamme kriisiin ilman muutosta. Tiedämme olevamme oikeassa, mutta kun ei, niin ei ...
Valkeakosken tiekartta - tulevaisuus tehdään
Edellä olevista asioista johtuen olen vakavasti miettinyt tulevaisuuttamme ja päätynyt tekemään Tiekartan Valkeakosken tulevaisuuden haltuun ottamiseksi. Valkeakosken kaupunkin poliittisten päättäjien ja ammattijohdon on tehtävä kaikkensa tiekartassa olevien tavoitteiden toteuttamiseksi. Nyt on aika toimia.