| 
Sivukartta | Brief in English
 
  Ajankohtaista

13.10.2008

Jalkapallomuseota ei ole järkevä siirtää

Visavuoren museosäätiön talous tiukoilla

Myllysaaren omista Visavuoren museosäätiö, jonka kassaan UMP-Kymmenen vetäytyminen tukijoukoista pari vuotta sitten teki suuren loven. Museosäätiön talouden tasapainottamiseksi Valkeakosken kaupunki olisi halukas siirtämään omia toimintojaan Myllysaareen ja maksamaan Museosäätiölle vuokraa. Tähän perustuen on tehty tilasuunnitelmia ja mietitty vaihtoehtoja Myllysaaren tilojen paremmasta käytöstä.

Jalkapallomuseon siirto on kallis operaatio

Jalkopallomuseon esineistön siirto alakertaan maksaa vähintään 125.000 €, jonka lisäksi tulevat tilojen rakentamisen kustannukset. Esineistön siirto on kallis, koska kyseessä on museo, ja siirto on tehtävä sen mukaisesti. Jos jalkapallomuseo siirretään, kohoavat kustannukset helposti vähintään 200.000 euroon.

Edellä olevaan perustuen on järjenvastaista "pakkosiirtää" jalkapallomuseo väkisin toimivista ja käyttännöllisistä tiloistaan pois.

Miten Myllysaarta voidaan kehittää

Valkeakoski-Opistolla on hajasioitettuna eri puolille kaupunkia vuokratiloihin toimintoja ja lisääntyvä toiminta tarvitsee lisätiloja. Järkevää olisi, että Opisto käyttäisi 2. kerroksen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Alakertaan saisi erinomaiset näyttelytilat ja harkittava vaihtoehto on keskittää kaikki näyttelytilat Myllysaareen. Näin saisimme "pörinää ja pärinaa" keskelle kaupunkia.

Vähäpuoli sopii Kuvataidekoululle erinomaisesti

Vähäpuoli olisi sopiva paikka Kuvataidekoululle. Sen toiminnot voitaisiin keskittää tällä ratkaisulla yhteen paikkaan. Tämä ratkaisisi Kuvataidekoulun nykyiset tilaongelmat ja koulu saisi arvoisensa tilat keskeltä kaupunkia.

Mistä rahat

Esittämässäni ratkaisussa nuorisokeskus ei ole mukana, Sille on katsottava ajan kanssa uusi paikka.

Ratkaisu on hieman kalliimpi kuin se ratkaisu, jossa Jalkapallomuseo siirretään alakertaan ja Vähäpuoli kunnostetaan nuorisotaloksi. Katson, että tämä ratkaisu on satsaus taiteen perusopetukseen ja tuo kaupunkimme keskustaan parhaalle paikalle taiteen taitajat.

 
 
© Tyvi Oy - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy